Pello hakee elinvoimajohtajaa vakituiseen virkasuhteeseen.

to 3. tammikuuta 2019 08.19.00

Tule Pelhoon elinvoimajohtajaksi! 

Jos täytät kelpoisuusehdot soveltuvasta ylemmästä korkeakoulututkinnosta, hyvistä johtamis- ja vuorovaikutustaidoista, olet perehtynyt elinkeinoelämään ja koulutusalaan sekä kunnalliseen taloushallintaan, hae ihmeessä meille vakituiseksi ELINVOIMAJOHTAJAKSI. Katsomme eduksi hankemaailman tuntemuksen ja kokemuksen esimiesasemassa toimimisesta. Kielitaitovaatimuksena on riittävä ruotsin ja englannin kielen hallinta suomen kielen lisäksi. Toivomme, että olet myös innovatiivinen ja motivoitunut. 

Mikäli tulet valituksi, saat johdettavaksesi kunnan elinvoimaisuudesta ja kehittämisestä vastaavat toiminnot. Kuulut kunnan johtoryhmään ja on mahdollista, että tehtäviisi sisältyy myös kunnan tytäryhtiöiden toimitusjohtajana toimiminen. 

Jos koet, että tehtävä vastaa koulutustasi, kokemustasi ja osaamistasi, lähetä meille hakemus viimeistään torstaihin 31.1.2019 klo 16.00 mennessä. Haku alkaa 20.12.2018 klo 12.00. 

Työehdot määräytyvät KVTES:n mukaan ja eläke-edut KUEL:n mukaan. Elinvoimajohtajan valinnasta päättää kunnanvaltuusto. Virkasuhde alkaa 1.4.2019 tai sopimuksen mukaan ja virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. 

Virkaa haetaan ensisijaisesti Kuntarekry.fi:n kautta, ja vaihtoehtoisesti toimittamalla kirjallinen versio osoitteeseen Rekrytointi, Kunnantie 4, 95700 Pello. 

Pellon kunta on savuton kunta. Elethään ko Pellossa. 

Yhteystiedot kunnanvaltuuston puheenjohtaja Antti Mäkituomas antti.makituomas@lh.pello.fi 040 512 5943 (arkisin klo 14-16); kunnanhallituksen puheenjohtaja Kaisu Laitamaa kaisu.laitamaa@lh. pello.fi 040 848 9104; kunnanjohtaja Eero Ylitalo eero.ylitalo@pello.fi 040 712 3813 ; henkilöstökoordinaattori Sari Eero, 040 637 5334 , sari.eero@pello.fi 
Työpaikan osoite Kunnantie 4, 95700 PELLO 
Työ alkaa 1.4.2019 
Työaika kokoaikatyö 
Työn kesto yli 12 kuukautta 
Haku päättyy 31.01.2019 klo 16:00 
Jätä hakemus http://www.kuntarekry.fi/tyoavain/204158/fi_FI 
Ilmoitus jätetty 20.12.2018 
Ilmoitusnumero 9796008

Jaa eteenpäin: